Puheenjohtajan tervehdys

Arvoisat jäsenet

Vuosi 2020 oli kummallinen ja ennenkokematon meille suomalaisille ja lähes kaikkien kansojen ihmisille. Se täydellinen pysähdys mikä tuli maaliskuussa oli sellainen, ettei olisi voinut edes vähää ennen kuvitella niin käyvän. Edelleen elämme poikkeusaikoja ja toivomme, että tilanne kohentuisi ja pääsisimme normaalimpaan elämään. Toistemme kohtaaminen on yhdistystoiminnassa erittäin tärkeää. Valitettavasti sitä joudumme vielä tovin odottamaan.

Erilaisia asioita on kuitenkin tapahtunut järjestörintamalla. Digiloikkia on otettu myös omassa yhdistyksessä. Sitä ei varmaan hetkeen olisi tapahtunut ilman pandemiaa. Teamsit, Zoomit ja muut on tulleet tutuiksi. Monia tunteja on tullut vietettyä erilaisten luentojen ja koulutusten parissa omilla kotikoneilla. Hallituksen kokouksia on pidetty etänä, samoin Riihimäen järjestösillan kokoukset. Reumaliitto ja Ok-Sivis ovat järjestäneet luentoja ja tietoiskuja yhdistyksille. Meitä on opetettu käyttämään digitaalisia välineitä työssämme ja ohjattu luovimaan poikkeusoloissa.

Myös reumalasten ja heidän perheidensä vertaisryhmä saatiin perustettua etäyhteydellä. Siitä olen erityisen iloinen, kun ryhmää on aikaisemminkin yritetty ja toivottu. Nyt se vihdoin toteutui. Ryhmä on kokoontunut myös etäyhteydellä.

Reumaliiton uusi valtuusto on valittu postiäänestyksellä. Liiton valtuusto valitsee hallituksen ja meidän yhdistyksestämme valtuuston varajäsen Jarmo Heino on ehdokkaana hallitukseen.

Alueellinen toiminta uudistui. Organisaatio on kevyempi, mutta opettelemista siinäkin on meillä kaikilla. Paljon on tapahtunut viime vuoden aikana koronasta huolimatta.

Pyrkimyksenä on myös tiivistää alueemme sote- ja vammaisyhdistysten yhteistoimintaa. Yhdessä voimme paremmin vaikuttaa soteuudistuksen myllerryksessä.

Yhdistyksen hallituksessa olemme tehneet suunnitelmia tälle vuodelle ja toteutamme niitä tilanteen salliessa. Ihan suosiolla jätimme tammi- ja helmikuun ilman tapahtumia.

Liikuntaryhmiä aloitamme, kunhan koronatilanne sallii. Kaikkea emme voi edelleenkään toteuttaa. Tätä kirjoittaessani on tiedossa koronasulun jatkuminen ainakin tammikuun loppuun.

Vuosi 2021 tuo muutoksia myös jäsenlaskujen lähettämiseen. Olemme siirtyneet Reumaliiton Kilta Jäsenrekisterin käyttöön. Jäsenmaksu tulee maksaa laskussa olevalle tilille ja käyttää siinä olevaa viitettä. Mikäli perheessä on useampia jäseniä, maksu maksetaan omilla laskuillaan. Ei siis pidä maksaa kahta laskua yhdessä. Jos sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi on muuttunut, ilmoita siitä: jasenrek@gmail.com tai riretu@gmail.com, soittamalla tai tekstiviestillä info-puh. 040 557 1530 tai jäsenasiainhoitaja Eira Kurki 0400 319 900. Vaikka lasku tulee liiton keskitetystä laskutuksesta, on se kuitenkin ihan meidän oman yhdistyksemme jäsenmaksu.

Tämä vuosi on yhdistyksen 70. toimintavuosi. Yhdistyksellä on pitkä historia, ja saamme olla ylpeitä siitä, me kaikki jäsenet. Kiitos kuuluu teille kaikille uskollisille jäsenille ja heille, jotka eivät enää ole aktiivisesti mukana. Yhdistykselle on luotu hyvä pohja, ja sitä koetamme edelleen rakentaa ja kehittää.

Seuratkaa edelleen verkkosivuja, Facebookia ja lehtien järjestöpalstoja. Päivitämme tietoa niihin sitä mukaa, kun asiat selkenevät. Myös ryhmien alkamisesta tiedotamme, kun niitä voidaan toteuttaa. Pyrimme myös ainakin kokeilemaan jotain tapaamisia/vertaisryhmää etäyhteydellä.

Terveyttä, jaksamista ja toiveikasta mieltä teille kaikille! Tulee vielä aika, kun voimme taas tavata toisiamme, pitää enemmän liikunta- ja toimintaryhmiä, lähteä retkille ja kulttuuririentoihin yhdessä. Pidetään toivoa yllä!

Koko hallituksen puolesta toivotan  kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta! Ulkoillaan ja nautitaan talvesta turvallisesti!

Jatta Halttunen