Yhdistyksen tiedote jäsenistölle
Arvoisat jäsenet
Viime kevättalvella koronavirus rantautui voimalla Suomeen ja kaikki käytännössä pysähtyi. Niin myös yhdistyksen toiminta. Vasta kesällä aloitimme varovaisesti järjestämään jäsentapaamisia ulkona. Toiveissa oli, että tilanne olisi hallinnassa myös syksyllä mutta toisin kävi.
Rauhallisen kesän jälkeen olemme taas tilanteessa missä korona jyllää ja joudumme sopeuttamaan toimintaa sen mukaisesti. Esim. kaikkia liikuntaryhmiä ei voitu aloittaa suunnitellusti ja viruksen vaikutus näkyy huomattavasti yhdistyksessä muullakin tavalla. Tapahtumia on vähemmän kuin normaaleina syksyinä.
Yhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan lokakuun alussa perua myös suositun pikkujoulun. Samoin suunniteltu Talvisirkus jää pois ainakin tänä syksynä. On parempi mennä terveys edellä tässäkin kohtaa.
Ensi vuotta suunnittelemme kuitenkin ja taas on toive, että toteutuisi ainakin suurin osa suunnitelluista tapahtumista. Vuosi 2021 on yhdistyksen 70 toimintavuosi. Siksikin se on erityisen merkityksellinen ja juhlaa myös kovasti mietitään.
Koetetaan jaksaa vielä noudattaa ohjeita ja suosituksia vaikka se voi tuntua raskaalle. Onhan se kuitenkin meidän omaksi ja toisten parhaaksi. Yhdessä tästäkin selvitään ja jonakin päivänä kaikki on paremmin.
Voimia, terveyttä ja hyvää syksyä kaikille toivottaen!
Puheenjohtaja ja hallitus